Sisältöön Tulosta
 
 
 
 
 
 

Blogi

Petri Niemi:
VIGO-ohjelmalla merkittävä vaikutus pääomasijoitustoimintaan

Suomessa on ollut puutetta aikaisen vaiheen pääomasijoituksista 2000-luvun puolivälistä lähtien. Sama syndrooma on ikävä kyllä vaivannut koko Eurooppaa.
Eläkeyhtiöt ja rahastosijoittajat ovat lähes katergorisesti vetäytyneet aikaisen vaiheen Venture-sijoittamisesta siirtyen alhaisemman riskin Buy-Out rahastoihin.
Suomessa tähän markkinapuutteeseen TEM tarttui vuonna 2009 luoden Pohjoismaissa ainutlaatuisen VIGO-ohjelman, jossa julkiset toimijat ja yksityiset kiihdyttämötiimit tukevat yhdessa aikaisen vaiheen kasvuyritysten kehitystä. VIGO-kiihdyttämöt sijoittavat yrityksiin sekä osaamistaan, että pääomaa.

Jos siirtyy helikopteriperspektiiviin ja mittaa VIGO-ohjelman merkitystä rahoituksen kannalta on todettava, että kiihdyttämöt ovat sijoittaneet tai hankkineet rahoitusta kiihdyttämilleen yrityksille jo 50m€ arvosta. Suomalaisten yksityisten aikaisen vaiheen rahastojen yhteenlaskettu sijoitettava pääoma on n 100M€. Jos näitä vertaillaan voidaan todeta, että VIGO kiihdyttämöiden sijoitusvolyymi vastaa n 150M€ kokoista päämomasjoitusrahastoa ja siten noin kaksinkertaistanut vuotuisen sijoitusvolyymin suomalaisiin aikaisen vaiheen yrityksiin. Voimmekin hyvällä omallatunnolla olla ylpeitä VIGO-ohjelman menestyksestä ja todeta sen onnistuneen paikkaamaan markkinapuutetta merkittävällä tavalla.

Petri Niemi on toiminut pääomasijoittana vuodesta 1999 lähtien. Ennen pääomaisjoittajaksi ryhtymistä hän on ollut kansainvälisten ICT-yhtiöiden, kuten Hewlett-Packard, Sun Microsystems, 3Com ja Ericsson palveluksessa. Petri on tällä hetkellä myös VIGO-ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja ja useamman kasvuyrityksen hallituksen jäsen.

Jaa